perjantai 1. helmikuuta 2019

Muutoksia talvisäilytykseen 2020 alkaen




Tehtaankadun koulun peruskorjaus pyrkii vastaamaan viime vuosien
positiiviseen käänteeseen, jossa lapsiperheet ovat palanneet kantakaupunkiin. Peruskorjauksen väistötilaa on haettu lähialueelta kuumeisesti ja 10.1. tehty Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätös sijoittaa koulun väistötilat talvisäilytysalueellemme syyslukukaudesta 2020 alkaen.

Käänne on yllättävä ja uhkaa kerhomme olennaista toimintaa. Vireillä oleva Hernesaaren asemakaavamuutos olisi ohjannut säilytyksemme jatkossa tulevalle Hernesaaren risteilijälaiturille, mutta asemakaavan keskeneräisyyden vuoksi sijoittuminen sinne tässä vaiheessa ei ole todennäköistä.

Talvisäilytys on kuitenkin tarkoitus sijoittaa lähelle nykyistä aluetta esimerkiksi Hernesaareen. On vielä epäselvää jatkuuko nykyinen telakointitoimintamme vielä talvikauden 2019-2020 vai tullaanko veneet siirtämään uuteen paikkaan etupainotteisesti.

Pyrimme seuraamaan tilanteen kehittymistä ja tarjoamaan apuamme uuden alueen sijoittumisessa ja varustelun suunnittelussa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti