keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Onnea onnettomuudessa

Kausi on saatu käyntiin toden teolla, katsastukset saatu hoidettua ja laituri huollettua lipputankoa myöten. Jopa pahimmin ahdistavat poijut saatiin järjestykseen Mepan uuden satamakapteeni Tomi Brunsin myötävaikutuksella.  Kiitokset jälleen kaikille puhteisiin osallistuneille!

”Uusi normaali” on tullut kaikille uutisia seuraaville tutuksi kuvajaiseksi uudesta, ankeammasta tulevaisuudesta turvaväleineen. Hallituksemme oikea-aikaisen toiminnan ja kansamme kuuliaisuuden ansiosta suurin ero ”vanhaan normaaliin” näyttää kuitenkin olleen ennalta määräämätön tauko ulkomaanmatkailussa ravintoloiden ja pienten tapahtumienkin alkaessa palaillessa aiemmille urilleen. Iltakävelyillä onkin uskomatonta, millainen vaikutus sillä voi olla, että likipitäen kaikki helsinkiläiset ovat samaan aikaan ulkona nauttimassa elämästä.




Vaihtelun virkistystä janoavat asukkaat ovatkin saaneet aikaan ällistyttäviä muutoksia liki vääjäämättä auringonlaskua kohti matkanneissa ajanviettotavoissa. Käsityöt. pienoismallit, matkailuautot, kesämökit ja veneily ovat kokeneet kasvavaa kiinnostusta. Viimeistään raakaöljyn hinnan romahtaminen on siinä määrin absurdi ajatus, että vuotta aiemmin moiselle olisi naurettu epäuskoisena. Omasta vinkkelistämme kiinnostus veneilyyn heijastuu muun muassa valtavana määränä kyselyitä venepaikoista loppukevään mittaan.  Myös elämä satamassa on selkeästi vilkastunut niin maissa kun vesilläkin ja Merisatamasta on muodostunut selkeästi yksi elinvoimaisimpia ajanviettopaikkoja Helsingin niemellä. Ilmiömäisen upeat touko-kesäkuun säät vilkastuttivat vesiliikennettä ja iltaisia piknikkejä Meripuistossa entisestään.

Kaupunki on pyrkinyt reagoimaan muuttuneeseen tilanteeseen nopeasti ja kerholta tiedusteltiinkin, miten lisääntynyt ajanvietto koetaan ja mitä kaupunki voisi tehdä tilannetta parantaakseen. Lopputuloksena oli Ehrenströmintien kevennetyn liikenteen kokeilu, jonka onnistumiseen voi ottaa kantaa kaupungin sivuilla. Uuden vesiliikennelain tarjoamat helpotukset veneiden ja vesiskoottereiden vuokraamiseen ovat nousseet esiin tarpeettoman hurjastelun synnyttämänä aallokkona, mihin pyysimme reagointia aallonmuodostusrajoituksia selkeyttämällä. Ilmiö on huomattu laajemminkin, missä yhteydessä on ihmetelty myös kaupungin edustan sekavaa nopeusrajoitus- ja aallokonmuodostusopasteiden viidakkoa.

Sama viesti on toimitettu myös Hernesaaren maatäyttöjen aiheuttaman veneilyn runkoväylän muutoksen vastineena sekä tiedotettu kaupungin merellisiä palveluita. Toivotaan, että tilanteeseen saadaan muutos ennen kuin tilanne käy vaaralliseksi.

Toistaiseksi Suomi ja Helsinki näyttävät selvinneen kevään synkästä pandemiauhasta hyvin ja voimme toivottaa toisillenne hyvillä mielin hyvää kaikkien aikojen veneilykesää. Hyviä vointeja kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti