maanantai 11. maaliskuuta 2019

Katsastajien korkeanpaikanleiri ja klassista kauneutta



Keväinen aurinko houkutteli emeritus-katsastajamme kertaamaan taitojaan SPV.n järjestämässä koulutuksessa palomiesten majallaSuvisaaristossa. Katsastustoiminta jatkaa kehittymistään meriturvallisuuteen ohjaavan ja opastavan palvelun suuntaan ja koulutuksessa saatiin kuulla monenlaisia kokemuksia aina Imatraa myöden.


Erityisesti mieleen jäivät lasikuituvenesuunnittelun vaiheet ensin puuveneitä seurailevasta 60-luvun tukevasta rungosta 70-90-lukujen yhä tarkempaan käsintehtyyn materiaalin optimointiin. Tuorein 2000-luvun vaihe on ollut koneistumisen aikakautta, mikä on näkynyt sisäkkäisten rungon kuorien esiinmarssina. Yllättäen nämä tuoreimmat veneet sisältävät siis eniten riskejä näkymättömiin jäävistä vaurioista onnettomuuksien sattuessa.



Puuveneetkään eivät jääneet huomiotta, mistä muistui mieleen tulevien kesien silmänruoat klassisten linjojen ystäville. NJK:n Valkosaari isännöi arvokasta tilaisuutta heinä-elokuussa, kun  5,5mR venekunnat käyvät taistoa Kultapokaalista alan Maailmanmestruuskilpailussa.

Kultapokaalista kisaaminen toimii hienona alkusoittona elokuussa 2020 järjestämille 12mR veneiden Maailmanmestaruuskilpailulle. 12mR toimi Maailman vanhimman yhä jaettavan urheilupalkinnon America’s Cupin veneluokkana 1920-luvulta 1990-luvun alkuun. Ainoa kotimainen 12mR-vene on Kotkan puuvenekeskuksessa kunnostettu Blue Marlin, jonka omistaja Henrik Andersin on ollut aloitteellinen näiden klassikkokaunotarten lipumiselle Helsingin suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti