perjantai 28. helmikuuta 2020

Juhlavuoden kuninkaallinen vuosikokous


Kasvimuseosta olisi ollut peräti kuninkaanlinnaksi mikäli historia olisi kirjoitettu toisin
Kerhon vuosikokous järjestettiin tällä kertaa satamakapteeni Markon isännöimänä Kaisaniemen Kasvimuseon Nylander-salissa. Kokous alkoi isännän tervehdyksellä ja Kasvitieteellisen museon monipuolisen historian esittelyllä, jossa Kasvimuseo oli tarjolla jopa Suomen Kuningas Väinön kaupunkiresidenssiksi. Puitteet siihen olivat kieltämättä kelvolliset!

Satamakapteenimme Marko esitteli työmaataan
Vuosikokouksen ohjelma jatkui vierasluennon muodossa. Kerhon syntyvaiheiden tienoilla oli juuri saatu maaliin 1968 käynnistynyt Maailman ympäri avustamatta ja yhtäjaksoisesti vienyt  yksinpurjehduskilpailu Golden Globe race, joka järjestettiin jälleen samoin varustein 50 vuotta myöhemmin 2018-2019. Suomea kilpailussa edusti suuren kansainvälisen suosion reissuraporteillaan saanut Tapio Lehtinen, joka saapui Asteria-veneellään Ranskan Les Sables-d'Olonneen 322 päivän vaiheikkaan yksinpurjehduksen jälkeen.


Esitelmä on kuin hyvin perusteltu elämäntarina rakkaudesta lajiin

Tapio kertoi monipuolisesti valtameripurjehduksesta maailmankuulun ahvenanmaalaisten rahtiliikenteen ja myöhemmin siitä innoitusta saaneiden avomerikilpailujen muodossa. Tapio kertoi myös lumoavasti ainutlaatuisesta kokemuksestaan seitsemällä merellä pitkän yksinpurjehduksensa aikana kaikkine haasteineen ja oivalluksineen.

Esitelmä päättyi tuleviin haasteisiin, 2022 käynnistyvään seuraavaan Golden Globe Raceen tutulla Asteria-veneellä sekä 2023 alkavaan, suomalaista purjehdusosaamista tuleville polville välittävällä Ocean Globe Raceen uudella Galiana-ketsillä.

Tapio kertoo purjehduskokemuksistaan ja niihin valmistautumisesta myös ammattimaisesti niin paikan päällä kuin etäesityksinkin. Hänen kokemuksestaan kirjoitettu kirja Yksin seitsemällä merellä julkaistiin huhtikuussa.


Varsinainen vuosikokous tarjoiluineen tavoitti 22 kerholaista. Kokouksessa käsiteltiin menneen kauden toimintakertomusta, alkavan juhlavuoden toimintaa ja budjetointia sekä henkilövalintoja. Nostoina tulevasta mainittakoot kotisivu-uudistus, kesäjuhla laiturilla sekä varsinaisen vuosijuhlan järjestelyt loppuvuodesta.

Hallituksen uusiksi jäseniksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi valittiin Petteri, Lasse (rahastonhoitaja) ja Christian (satamakapteeni) sekä varajäseniksi Anna-Maija ja Antti. Minna (sihteeri ja tiedottaja), Marko (satamakapteeni) ja Kari (varakommodori) jatkavat varsinaisina jäseninä. Kommodorina sai luvan jatkaa allekirjoittanut Petri.
Kiitos vuosien panostuksesta hallituksessa mm. rahaston hoidosta Matille ja sataman ja telakan hoidosta Jarnolle! 

Kiitokset myös kaikille osallistumisesta, esiintyjille ohjelmasta  ja hyvää alkavaa kautta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti